Liity joukkoon - tue lasta

 

Anu, 39, yrittäjä, ja Juha Rahikka, korjaamopäällikkö, 39, Valkeala

 

Rahikan kuusihenkisellä perheellä on monipuolista kokemusta lastensuojelun vapaaehtoistyöstä. Perhe on toiminut kolmisen vuotta kolmen lapsen tukiperheenä, ja lomalapsia on ollut kolmena kesänä. Tänä syksynä he ovat saaneet joukkoonsa myös sijoituslapsen ja alkaneet lisäksi toimia kriisiperheenä yhden tukilapsen perheelle.

Rahikat lähtivät mukaan vapaaehtoistoimintaan auttamisen halusta.

– Lasten kaverit ja kylän lapset ovat meillä jatkuvasti, joten tuntui luontevalta avata oman kodin ovi vieraillekin lapsille. Tässä olemme avoimin mielin ja avoimin sydämin, sanoo Anu Rahikka, neljän 10–15-vuotiaan lapsen äiti.

Anu Rahikka sanoo myös asettuneensa lapsen asemaan ja miettineensä esimerkiksi tukiperhetoimintaa sitä kautta.

– Arvelen lapsesta olevan ihanaa, jos hänellä on tukihenkilö tai -perhe, kun sellaista tarvitaan.

 

Tuore sijaisperhe

Vapaaehtoistoiminta lähti liikkeelle siitä, että Rahikat osallistuivat nelisen vuotta sitten Pelastakaa Lapset ry:n järjestämälle, 24 tunnin mittaiselle Pride-valmennuskurssille, joka toteutetaan kahdeksana tapaamiskertana.

– Alun perin aioimmekin sijaisperheeksi, ja vihdoin tänä syksynä saimme joukkoomme odotetun sijoituslapsen, sanoo Anu Rahikka.

Jo ennen kuin Rahikat hakeutuivat koulutukseen, he puhuivat asiasta tarkasti omien lastensa kanssa. Nykyisin Rahikoilla pidetään esimerkiksi palautepalavereita, joissa käydään läpi perheenjäsenten tuntemuksia lomalasten lähdön jälkeen siitä, kuinka kesä sujui.

 

Tukilapset kuin perheenjäseniä

Tukiperhetoiminta on lastensuojelun yksi tukitoimi, jonka tarkoituksena on auttaa lapsiperheitä selviytymään paremmin silloin, kun vanhempien omat voimavarat ovat vähissä.

Rahikoiden 5- ja 6-vuotiaat tukilapset viettävät heidän luonaan keskimäärin yhden viikonlopun kuukaudessa, mutta tarpeen vaatiessa lapset ovat viipyneet pidempäänkin. Lapsen hoidosta maksetaan kulukorvausta hoidon tarpeen mukaan. Pelastakaa Lapset -järjestö on ottanut lapsille tapaturma- ja vahinkovastuuvakuutuksen.

Monesti tukilapset tulevat kaikki samana viikonloppuna, sillä heistä on tullut hyviä kavereita keskenäänkin. Jokaiselle lapselle järjestetään myös omia viikonloppuja, jotta jokainen saisi janoamaansa huomiota.

– Mielestäni tärkeintä on tarjota lapsille paikka, jossa on turvallinen ja hyvä olla. He voivat olla täällä kuin kotonaan, meidän säännöillämme tietenkin, sanoo Anu Rahikka.

Tukiperheeksi haluavilta edellytetään vakaata elämäntilannetta, kykyä tarjota lapselle turvallista ja lämmintä huolenpitoa sekä halua sitoutua lapsen ja hänen perheensä pitkäjänteiseen tukemiseen.

– Tukilapset ovat suuri rikkaus, ja heistä on tullut kuin perheenjäseniä. Myös omat lapsemme pitävät tukilapsista valtavasti. Pidämme tätä toimintaa tärkeänä, ja jatkamme sitä niin kauan kuin lapset meitä tarvitsevat. Tällaista sidettä ei voi noin vain katkaista.

Tukiperheille järjestetään koulutusta, pienryhmätoimintaa ja sosiaalityöntekijän tukea.

 

Hyvä huumori auttaa pitkälle

Kuudella koiralla vahvistettu perhe tarjoaa usealle lapselle kesäisin myös lomakodin. Lapset viettävät Rahikoilla yhdestä kolmeen viikkoa, ja yhden kesän aikana perheessä ehtii käydä 11–12 lasta.

– Tämä on täysin elämäntapa, sillä kyllähän tämä vaatii meidän omiltakin lapsiltamme aika paljon. Hyvällä huumorilla ja yhteisillä pelisäännöillä kuitenkin pääsee pitkälle, nauraa Anu Rahikka.

Elämäntapa ulottuu myös isovanhempiin saakka, sillä Rahikat ovat koko lapsikatraan kanssa aina tervetulleita lähellä asuvien Anun vanhempien luokse kylään.

– Lapsille on suuri rikkaus, että ympärillä on kaiken ikäisiä, aikuisia ihmisiä.

Myös karvaiset kaverit hoitavat oman osansa tukilasten ja lomalasten hoivaamisesta.

– Koirat ovat etenkin erityislapsille hyvää terapiaa, sillä niitä saa halata ja hyväillä. Ne hetket ovat lapsille suuria elämyksiä.

 


Lastensuojelun Keskusliitto Punainen sulka 2006
Poutapilvi web design Oy